Leipurin porukka täydentyi helmikuussa, kun Anna Järvelä aloitti uudessa roolissa Leipurin elintarviketeollisuuden tiimin vetäjänä
Anna tuo mukanaan vahvaa elintarvikealan kokemusta, kaupallista osaamista ja ennen kaikkea innostusta kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa uusia ratkaisuja.
Koulutukseltaan Anna on restonomi ja elintarvikeinsinööri. Hänen työuransa alkuvaiheet kuluivat teollisuuden parissa, erityisesti liha- ja valmisruokateollisuudessa. Sittemmin ura on vienyt myynnin pariin ja kartuttanut kokemusta monipuolisesti eri asiakkuuksista.
”Olen ollut alku-urani teollisuuden parissa, lähinnä liha- ja valmisruokateollisuudessa. Sen jälkeen siirryin myynnin pariin. Olen työskennellyt aiemmin tukkukaupan parissa eri yrityksissä hoitaen vähittäiskaupan, teollisuuden sekä myös julkishallinnon ja HoReCa-asiakkuuksia.”
Monipuolinen tausta on antanut Annalle laajan näkemyksen elintarvikealan eri toimijoista. Erityisesti teollisuuden kanssa työskentely on kuitenkin tuntunut omalta.
”Koen, että teollisuuden kanssa toimiminen on minulle luontaista ja mukavaa. Siellä on mielestäni myös todella paljon erilaisia mahdollisuuksia.”
Mikä herätti kiinnostuksen Leipurinia kohtaan?
Teollisuuden asiakkuudet ovat olleet Annalle työuran aikana erityisen mieluisia, ja kiinnostus tehtävää kohtaan syntyi luontevasti niiden ympärille.
”Teollisuuden asiakkuudet ovat olleet lähellä sydäntä, ja heidän kanssaan toimiminen on koko ajan tuntunut enemmän omalta jutulta.”
Annaa kiinnostivat myös mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen ja uuden oppimiseen.
”Halusin tutustua uusiin mahdollisuuksiin oman osaamiseni lisäämiseksi sekä kehittää uusien raaka-aineiden tuntemusta. Kiinnostuin myös siitä, mitä kaikkea uusia mahdollisuuksia meillä olisi asiakkaille tarjota.”
Elintarviketeollisuuden tiimin vetäjänä
Anna työskentelee Leipurin elintarviketeollisuuden tiimin vetäjänä. Tiimissä työskentelee hänen lisäkseen tällä hetkellä kaksi myyntipäällikköä, ja kolmannen henkilön rekrytointi on loppusuoralla.
”Pääasialliset työtehtäväni ovat tiimin vetäminen sekä kaupankäynnin kehittäminen yhdessä elintarviketeollisuuden asiakkuuksien kanssa.”
Työssä yhdistyvätkin Annalle tärkeät asiat: ihmisten kanssa työskentely, asiakkuuksien kehittäminen ja elintarviketeollisuuden mahdollisuuksien ymmärtäminen.
Asiakkaiden arjessa ja tuotekehityksessä
Miten Annan työ sitten näkyy Leipurin asiakkaille?
”Toivon ainakin, että useina asiakastapaamisina, tuotekehitysprojekteina sekä erilaisten tapahtumien parissa.”
Yhteistyö asiakkaiden kanssa onkin keskeinen osa Annan roolia. Tavoitteena on löytää yhdessä uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia sekä rakentaa pitkäjänteistä yhteistyötä elintarviketeollisuuden toimijoiden kanssa.
”Täällä on tekemisen meininki”
Uudessa työpaikassa Annaa innostaa tällä hetkellä kaikkein eniten Leipurin porukka ja ilmapiiri.
”Olen eniten innoissani tästä työpaikan ilmapiiristä, omasta tiimistä ja täällä olevasta tekemisen meiningistä.”
Ensimmäiset viikot ovatkin lähteneet vauhdikkaasti käyntiin.
”Ihan mega hyvin mennyt! Tänne on ollut todella helppo tulla. Minulle on tullut sellainen lapsen kyselyikä takaisin. Paljon on tullut uutta, mutta myös paljon sellaista, mikä on jo tuttua.”
Erityisen iloiseksi Anna on tehnyt lämmin vastaanotto, jonka hän on saanut osakseen.
”On ihanaa ollut huomata, miten lämmin vastaanotto on ollut.”
Uudessa roolissa riittää siis opittavaa ja tehtävää, mutta Annan suurin haaste taitaa tällä hetkellä olla ennemminkin vauhdin hillitseminen.
”Haasteellisinta itselleni on ollut se, että haluaisi mennä jo kovaa eteenpäin.”
Annan terveiset
Uuden tiimiläisen viesti asiakkaille ja yhteistyökumppaneille on selkeä:
”Olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä ja toivottavasti nähdään Leipurin tapahtumissa!”
Lämpimästi tervetuloa tiimiin, Anna! ❤️
Anna Järvelä
+358 50 398 0125
anna.jarvela@leipurin.com