Kun Aki aloitti uransa Leipurin palveluksessa 12.3.2018 hän astui sisään rooliin, jossa yhdistyivät vahva osaaminen ja kehittämisen halu. Tuolloin hänen tehtävänään oli toimia Supply Chain Developer Managerina sekä M3-versiopäivitysprojektin projektipäällikkönä. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, hän katsoo taaksepäin pitkää ja monivaiheista matkaa ja samalla suuntaa kohti ansaittuja eläkepäiviä.
Monipuolinen ura ja jatkuvaa kehittymistä
Akin työnkuva Leipurin aikana ei pysynyt paikallaan vaan vuosien varrella vastuut laajenivat ja muuttuivat merkittävästi. Hän siirtyi mukaan logistiikan pariin, joka oli hänelle entuudestaan tuttua aluetta, ja otti vastuulleen myös M3-pääkäyttäjän roolin.
Tämän lisäksi tehtäväkenttään kuuluivat muun muassa kiinteistöhallintaan liittyvät vastuut sekä oman tiimin vetäminen. Yksi merkittävistä etapeista oli kotiinkutsutiimin rakentaminen ja johtaminen.
Aki kuvaa uraansa ennen kaikkea monipuoliseksi:
“Työt ovat vaihdelleet hirveästi, ja olen pystynyt kehittämään itseäni jatkuvasti eri osa-alueilla.”
Oppiminen ei rajoittunut pelkästään työtehtäviin. Vuonna 2021 Aki valmistui logistiikkainsinööriksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta työn ohessa.
“Leipurille iso kiitos siitä, että sain tehdä koulun loppuun työssäoloaikana.”
Työilmapiiri, joka tekee vaikutuksen
Kun Aki puhuu Leipurin vuosistaan, yksi asia nousee ylitse muiden: työilmapiiri.
Hänen mukaansa nykyinen ilmapiiri on paras, jonka hän on urallaan kokenut:
“Tämä on ihan ylivoimaisesti paras työilmapiiri. Matala organisaatio, todella hyvät tiimit ja erinomainen yhteishenki ei vain tiimien sisällä, vaan myös niiden välillä ja aina johtoon asti.”
Aki korostaa erityisesti sitä, miten ihmiset suhtautuvat työhönsä:
“Kaikki hoitavat Leipurin asioita kuin hoitaisivat omaa yritystään.”
Siirtymä eläkkeelle oikeaan aikaan
Nyt, 44 työvuoden jälkeen, tunne on selkeä:
“Jos hymy vielä levenisi, putoaisi puoli päätä pois. Puolitoista vuotta sitten ei ollut mitään aikomusta jäädä eläkkeelle, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja nyt tulee 44 vuotta työelämässä täyteen niin nyt, kun vielä pystyy, täytyy lähteä nauttimaan harrastuksista.
"Hirveen hyvä fiilis. Ilmoitin viime keväänä jääväni eläkkeelle ja se ei silloin vielä realisoitunut itselle, mutta tiimille kerrottua ymmärsin, että olen ihan oikeasti jäämässä eläkkeelle.”
Uusi arki täynnä mahdollisuuksia - “Ei tule vapaa-ajan ongelmia.”
Eläkepäivät eivät Akin kohdalla tarkoita pysähtymistä vaan päinvastoin. Suunnitelmia on runsaasti. Listalla on niin käytännön projekteja kuin pitkäaikaisia haaveita:
• Remonttihommia ja takkaremontti
• Veneen kunnostusta
• Matkustamista. Erityisenä haaveena on lähteä retkeilyautolla kiertämään Eurooppaa ja Pohjois-Norjaa vaimon ja koiran kanssa.
Arjen rytmiin Aki aikoo tuoda uuden alun:
“Nyt kun on tietyt rutiinit työelämässä niin siihen täytyy löytää joku mikä käynnistää päivän, ostin retkipyörän ja meinaan aloittaa aamut fillaroinnilla.
Aion nauttia eläkepäivistä ja koen että se on ansaittuakin.”
Kiitos poikkeukselliselle työyhteisölle
Lopuksi Aki haluaa osoittaa kiitoksensa työyhteisölle, joka on jättänyt vahvan jäljen.
“Viimeiset vuodet ovat olleet huikeita. Tällaista ilmapiiriä ei ole ollut missään.”
Erityiskiitoksen hän antaa omalle tiimilleen, jonka yhteishenki on ainutlaatuinen. Viikoittaiset tiimipalaverit venyivät usein yli aikataulun ei pakosta, vaan siksi, että keskustelua ja jaettavaa riitti.
“Jokainen pystyy avoimesti kertomaan asioista ja olemaan suora. Tällaista porukkaa ei ole tullut vastaan ennen.”
Koko Leipurin porukka kiittää suuresti Akia vuosistaan Leipurin Oyj:llä!
Mahtavia ja harrastuksien täyteisiä eläkepäiviä!❤️