LEIPURIN
100-VUOTTA

Liitto perustaa tukkuliikkeen

Tuotannon teollistumisen seurauksena 1800-luvun lopulla kasvoi valmiin leivän ja leivonnaisten kysyntä suuresti. Sitä mukaa lisääntyi myös jauhojen, sokerin, kananmunien ja mausteiden tuonti. Eritotenkin vehnäjauhojen tuonti oli suurta, joka herätti toimintaan kokonaisen tuottajakunnan.

Suomen Leipurin ja Konditorin-ammatin Harjoittajain Liiton toisessa yleisessä kokouksessa Viipurissa vuonna 1901 alusti kysymyksen jauhojen ja sokerin yhteisostohankkeen toteuttamisesta viipurilainen leipurimestari Emil Svartström. Hän ehdotti, että liiton toimikunta perustaisi »konsortion», joka tuottaisi ammattikunnan tarvitsemat raaka-aineet suoraan tuotantolähteiltä. Tätä ehdotusta täydensi kokouksen puheenjohtaja, leipurimestari K. M. Brondin esittämällä, että leipurinammatinharjoittajat pienemmillä paikkakunnilla vuorostaan suorittaisivat ostot yhteisesti ja lähettäisivät tilauksensa toimikunnalle, »joka sitten tekee yhteisen suuren tilauksen ulkomaalta.» Kokous hyväksyi tehdyn aloitteen.
  

Viipurin kokouksen osanottajat v. 1901 (vasemmalta oikealle):
 Emil Löfberg, Alex Fischer, H. Miettinen, Emil Svartström, K. M. Brondin, S. Sario, N. Leino, A. O. Gustafsson, Rob. Brondin, R. Bergman, K. G. Söderlund, G. B. Nohrström, T. A. von Schrove, E. A. Blom, E. A. Pehrman, K. E. Lindholm, A. Serebrennikoff, F. E. Svensson, F. Ekberg.

Liiton kokoontuessa vuonna 1902 Turkuun ei Viipurissa herätetty yhteisostohanke ollut edistynyt lainkaan. Asian alusti nyt tulisieluinen leipurien yhteistoiminta-aatteen mies, leipurimestari Nikolai Leino, josta sitten tuli yhteisostohankkeen todellinen piiskuri. Suurempien leipurinammatinharjoittajain mielenkiinto hanketta kohtaan oli huomattavasti viilentynyt, mikä johtui siitä, että he jauhojen tuottajina ja tukkukauppaa harjoittavina eivät halunneet luopua tämän kaupan heille tuottamista eduista. Leipurimestari Leino ei alustuksessaan säästänyt sanoiltaan näitä ammattiveljiään yhtä vähän kuin tukkukauppiaitakaan, vaan suomi heitä kaikkia seuraavin pumpuliin käärityin terävin sanoin:

Leipurimestari K. M. Brondin»Välikäsiä on ostoissa runsaasti, ja sen kautta hinnat tuntuvasti kohoavat, sillä ainahan jokainen voittonsa tarvitsee, mikä ei monastikaan ole niinkään kohtuullinen.»

Sitten hän kertoi, miten »Helsingissä on yhteisesti ostettu jauhoja Amerikasta, munia Pietarista ja aina on oltu varsin tyytyväisiä tuloksiin.» Lopuksi hän esitti yhteisostojen toteuttamiseksi samanlaisen suunnitelman kuin leipurimestarit Svartström ja K. M. Brondin Viipurissa. Aloite jätettiin tälläkin kertaa toimikunnalle »enempää harkintaa varten» sillä perusteella, että »tapahtuneen oston jälkeen voivat hinnat alentua ja silloin ostajat eivät tavarasta ehkä huolisikaan, kun kerran saavat sitä nyt halvemmalla.» Leipurimestari E. A. Blom esitti kuitenkin vastalauseen, koska hän piti luonnollisena, että »hintojen noustessa ostaja tietysti kärsii vahingon.»

Mutta leipurimestari Leino ei antanut periksi ruvettuaan asiassa ammattikunnan puskuriksi. Kun Leipuri alkoi ilmestyä vuonna 1903, julkaisi se ensimmäisessä numerossaan yhteisostoasiaa käsittelevän artikkelin, joka oli ilmeisesti Leinon inspiroima ja jossa mm. todettiin, että »suurtuotannon kasvaessa joutuvat pienemmät ammatinharjoittajat yhä epäedullisempaan asemaan.» Artikkeli päättyi seuraavasti:

Leipurimestari Nikolai Leino»Meidän leipurien ei suinkaan sovi odottaa, että muut astuisivat edellemme asiaa toteuttamaan, sillä meidän ammatillemme juuri yhteisosto on tärkeätä, koska käytämme enemmän ulkoa tuotavaa ja kallishintaista ruoka-ainetta kuin muut. Välttämättömänä elinehtona, joista pienten leipomoitten olemassaolo riippuu, on tällaisen yhteistoiminnan aikaansaaminen.»

Tämä voimakas herätyshuuto oli kuitenkin tulokseton. Niinpä aloite »konsortion» perustamiseksi hautautui yli kymmeneksi vuodeksi.

Lähestyttiin 1910-luvun puoliväliä. Tällä välin olivat leipurimestarit perustaneet oman hiivatehtaan, samalla kun he itse olivat alkaneet sopeutua uuden leipomotyölain edellyttämään tilanteeseen ja ruvenneet soveltamaan sen mukaisia työmenetelmiä. Niinpä leipurimestari Leino katsoi ajan taasen koittaneen mestarien yhteisostohankkeen toteuttamiselle. Vuonna 1914 Viipurissa pidetyssä liiton kokouksessa hän jälleen alusti asian viitaten osuustoiminnallisen leipomoalan yritteliäisyyden kasvamiseen. Alustuksessaan hän lausui mm. seuraavaa:

»Vaan mitä yleensä käsityöläiset ovat tässä suhteessa tehneet? He ovat istuneet kädet ristissä toimettomina ja vanhoihin tapoihin pinttyneinä. He ovat näin ollen antaneet uudempien virtausten rauhassa kulkea heidän ohitsensa. Seurauksena tästä on ollut, että muuten monen kunnon ammatinharjoittajan nimi on kokonaan hävinnyt ammattiluettelosta. Siihenkö me leipurit aiomme tyytyä? Ei, olkoon se kaukana meistä! Pitäähän meissä löytyä sen verran tervettä verta, ammattirakkautta ja selvää järkeä, että pidämme kiinni siitä ja koetamme kehittää sitä, minkä eteen olemme nuoruutemme voimat kuluttaneet.» Leipurimestari Leino päätti alustuksensa ehdotukseen osakeyhtiömuotoisen ostokeskuksen perustamisesta.

Voimakkaana riehuneen maailmansodan takia ei vuonna 1915 pidetty vuosikokousta. Vuonna 1916 päätettiin kokous pitää Hämeenlinnassa ja ottaa siellä käsiteltäväksi »koko maata käsittävän raaka-aineitten ostoja tarkoittavan leipurien yhtiön» perustaminen, joka oli tullut ajankohtaiseksi sen vuoksi, että jauhojen saanti oli alkanut vaikeutua ja sota-ajan keinottelijat olivat pinnalla.

Ammattikunnan äänenkannattaja Leipuri alkoi valmentaa jäsenistöä myötämieliseksi hankkeelle ja julkaisi asiasta artikkelin, jossa mm. lausuttiin, että »lopultakin vapautuisivat yksityiset liikkeen harjoittajat kaikista niistä keinottelijoista, jotka alituiseen käyvät tyrkyttämässä monasti ala-arvoisia tuotteitaan saaden aikaan ikävyyksiä ja suoranaista tappiotakin.»

Liiton vuosikokous pidettiin Hämeenlinnan Teatteritalossa heinäkuun 31 päivänä ja olivat kokouksen osanottajat seuraavat: K. M. Brondin, K. G. Salminen, V. A. Heinämäki, K. F. Hartell, P. Väyrynen, I. Argelander, N. Leino, E. Heinänen ja G. E. Lindberg Helsingistä, E. Vuorisola, E. A. Blom, M. V. Pelander, J. F. Korkela, K. Mäkinen ja O. A. Borg Turusta, F. Liljeroos, O. Helin, K. V. Lehtimäki ja G. E. Lidman Tampereelta, K. F. Lund Viipurista, K. E. Lindholm, K. Vainikainen ja A. E. Backman Hämeenlinnasta, M. J. Ståhl Vaasasta, K. B. Laine Porista, O. Virtanen Lahdesta, M. Elfving Hangosta, R. Tammivuori Jyväskylästä, J. Vanhala Haminasta, A. E. Helenius Salosta, G. F. Strandberg ja V. Aalto Toijalasta, J. Manner ja E. Lönnroth Kouvolasta, O. Lundell Jepualta, J. Virtanen Suolahdesta, A. Paattinen Vammalasta ja A. Jakobsson Maariasta.

Kokous päätti perustaa ammatinharjoittajia varten oman »tukkukauppa-osakeyhtiön» hyläten eräiden tuomaksien tekemän ehdotuksen liittymisestä johonkin toiminnassa olevaan yhtiöön. Kokouksen valitsema valiokunta sai tehtäväkseen esittää »yhtiötä perustettaessa huomioonotettavat pääasiat.» Mietinnössä ehdotti valiokunta yhtiön kotipaikaksi Helsinkiä, osakepääoman suuruudeksi 100.000 markka, joka voidaan korottaa 1 miljoonaan markkaan ja että liiton tulee myöntää yrityksen toteuttamista varten tarvittavat varat ja merkitä osakkeita »vaikkapa 10.000 markan edestä.» Edelleen lausui valiokunta, että myynnissä on harjoitettava käteiskauppaa, toteutettava koe-merkintä ja hankittava ammatinharjoittajilta tiedot heidän kuukausittain käyttämistään raaka-aineista.

Kokous hyväksyi valiokunnan ehdotuksen. Sen jälkeen pidetyillä päivällisillä vallitsi todellinen juhlamieli monine innostavine puheineen.

Leipurimestari Emil LehtovaaraLiiton johtokunta ryhtyi heti ripeisiin toimenpiteisiin tukkuliikkeen perustamiseksi. Leipurimestari Emil Lehtovaara, joka matkusteli omissa asioissaan ympäri maata, hankki samalla uudelle yritykselle osakkeiden merkitsijöitä ja sai myydyksi alun toistasataa 500 markan nimellisarvoista osaketta.

Suomen Leipurien Tukkuliike Osakeyhtiön yhtiösäännöt jätettiin lokakuun 20 päivänä 1916 senaatin talousosaston vahvistettavaksi. Perustamiskirjan olivat allekirjoittaneet seuraavat henkilöt: Leino, K. F. Hartell, K. G. Salminen Helsingistä, Emil Lehtovaara ja Alfred Pursiainen Viipurista sekä J. F. Korkela Turusta.

Kaksitoista päivää myöhemmin vahvistettiin yhtiöjärjestys ja pidettiin yhtiön perustava kokous Helsingin Kauppaseurassa (Handelsgilletissä) maaliskuun 28 päivänä 1917. Tässä yhtiön perustamiskokouksessa olivat läsnä seuraavat osakkeenomistajat: P. Väyrynen, N. Leino, K. F. Hartell, K. G. Salminen, G. E. Lindberg, J. A. Pyykönen, Fridolf Ekberg ja K. A. Welin Helsingistä, Alfred Pursiainen, Emil Lehtovaara ja P. Nissinen Viipurista, E. A. Blom, J. F. Korkela, Nestor Kolkka ja Th. A. Lehtovaara sekä rva E. Lähteinen valtakirjalla J. F. Korkelan edustamana Turusta, Otto Virtanen Lahdesta, O. Helin, K. V. Lehtimäki ja Ab. Emilia Laurentjeff Oy, Axel Björkmanin valtuuttamana Tampereelta, G. F. Strandberg ja Vilho Aalto Toijalasta, M. J. Ståhl Vaasasta, A. S. Helenius Salosta, A. O. Gustafsson ja J. G. Wahlman Riihimäeltä, Juho Manner, Ernst Lönnroth ja Kalle Niemi Kouvolasta sekä Erik Martikainen Orimattilasta.

Näkymä Leipurien Tukku Oy:n pääkonttorin myyntiosastolta.Pian yhtiön perustamisen jälkeen vaikeutui elintarviketilanne niin, että leipäkortit oli otettava käytäntöön koko maassa. Kun vapaussodan jälkeen nuoren valtiomme tuonti oli valuuttapoliittisista syistä ankarasti säännösteltävä, ei yhtiö päässyt aloittamaan toimintaansa ennenkuin vasta vuonna 1920. Mainittuna vuonna huhtikuun 10 päivänä pidettiin yhtiön vuosikokous ja päätettiin yhtiön pääoma korottaa 200.000 markasta 500.000 markkaan. Samana päivänä pidetyssä johtokunnan kokouksessa valittiin yhtiön toimitusjohtajaksi johtaja Alpo Salola, jonka vaalin hallintoneuvosto vahvisti huhtikuun 14 päivänä. Saman kuukauden 23 päivänä hyväksyi hallintoneuvosto johtokunnan tekemän kaupan, jolla se oli ostanut Mariankatu 24·ssä pari huonetta käsittävän huoneiston yhtiön toimistoksi. Huhtikuun 28 päivänä pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin kiitollisuudella hyväksyä Kansallis-Osake-Pankin siltä aikaisemmin pyydetty luottotarjous.

Suomen Leipurien Tukkuliike Osakeyhtiön aloittaessa toimintansa julkaisi Leipuri artikkelin, jossa mm. sanottiin:

»Nyt ovat siis Suomen leipurit päässeet suurempaan riippumattomuuteen kuin missä he näihin asti ovat olleet. Mutta tämän tapainen yritys velvoittaa samalla kuin se vapauttaa. Emme saa uskoa, että paistetut varpuset lentävät suuhun sillä, että on olemassa tukkuliike, eikä silläkään, että liikkeen johto on hyvissä käsissä. Jotta yritys menestyisi kysytään ennen kaikkea yksimielisyyttä, hyvää yhteistoimintaa, luottamusta johtoon ja luopumista kaikesta pikkumaisuudesta, mikä monastikin turmelee parhaimmatkin yritykset. Uskallamme sen vuoksi toivoa, että kaikki ne henkilöt, jotka ovat tämän vasta alkaneen liikkeen takana ja sen kannattajia, ymmärtävät suhtautua siihen tavalla, joka sitä kaikin puolin tukee eikä hävitä.»

Mestareitten muista kaupallisista yhteistoimintapyrkimyksistä mainittakoon, että helsinkiläiset mestarit olivat vuosisadan vaihteessa perustaneet ns. »munainsäilytyslaitoksen», joka tuotti kananmunia Pietarista. Tämän keskitetyn kananmunien hankinnan johdosta alenivat munien hinnat 2: 10:stä 1: 25:een tiulta, samalla kun yritys tuotti voittoa 20.000-30.000 markkaa vuodessa. Liiton johtokunta suunnitteli tämän vuoksi koko maata käsittävän »munainsäilytyslaitoksen» perustamista, mutta luopui siitä kuitenkin myöhemmin.

Leipurimestari Rob. Brondin ajoi vuonna 1904 voimakkaasti yhteisen paperinoston toteuttamista, johon aiheen oli antanut se, että suuremmille liikkeille myönnettiin alennusta käärepapereista ja pusseista 40 prosenttia, mutta pienemmille ei lainkaan. Tämäkin aloite hautautui hiljalleen johtokunnan papereitten joukkoon.

Myös myllyn ja näkkileipätehtaan perustaminen kangasteli liiton miesten mielissä, mistä johtaja K. A. Welin kirjoitti artikkelin Leipuriin vuonna 1917. Myllyn perustamisesta suuria pääomia ja riskejä vaativana luovuttiin, mutta sen sijaan eli ajatus näkkileipätehtaan perustamisesta sitkeästi 1920-luvun lopulle saakka. Niinpä tutustuivat liiton johtokunnan jäsenet moniin näkkileipätehtaaksi tarjottuihin teollisuusrakennuksiin Helsingissä. Kun kilpailu näkkileivän valmistuksen alalla kuitenkin kiristyi, luopui johtokunta tästä hankkeesta.

Lähde: Suomen Leipuriliitto 1900-1950, Martti Talvia, Helsinki 1950
  

Amerikkalaisia vehnäjauhoja junalastillinen yht'aikaa. SLT:n (Suomen Leipurien Tukkuliike Oy) kuorma-auto purkamassa kuormaa vuonna 1946.

Kohti nykyhetkeä

Leipurin-konserni on ollut mukana kehittämässä suomalaista elintarviketeollisuutta itsenäisyyden alkuajoista asti, 100 vuotta. Toimintaa uudistetaan jatkuvasti, sen tarkoitus on vastata tämän hetken asiakastarpeisiin ja -trendeihin.

Suomen Leipurien Tukkuliike perustettiin yksityisten leipomoiden yhteisostoliikkeeksi vuonna 1917, ja sotavuosien takia toiminta pääsi alkamaan vuonna 1920. Aluksi yritys välitti raaka-aineita, mutta hyvin pian ohjelmaan tulivat myös leipomoalan koneet ja laitteet: konemyynti järjestettiin omaksi osastokseen jo ennen toista maailmansotaa.

Yrityksellä on pitkä historia myös asiakkaidensa tuotannon ja liiketoiminnan kehittämisessä. Jo 1930-luvulla yritys palkkasi ensimmäisen ”demonstratöörin”, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maata opastamassa leipomoita oikeisiin työtapoihin uusien raaka-aineiden ja koneiden kanssa. Myöhemmin palvelu laajeni myös liiketaloudelliseen neuvontaan. Yritys oli hyvin kirjaimellisesti leipurin ystävä – sen apuun saattoi luottaa mitä moninaisimmissa asioissa. Koeleipomotoiminta alkoi voimallisemmin 1970-luvun alkupuolella, aluksi yhteistyössä Suomen Leipuriliiton kanssa. Ensimmäinen koeleipomo perustettiin 1972, ja sitä käytettiin heti niin uusien leivontatuotteiden kokeilemiseen kuin asiakkaiden oman tuotekehityksen tukemiseen.

1970-luvun lopulla alkoi määrätietoisempi vientityö: koneita ja laitteita vietiin ulkomaille, eritoten Neuvostoliittoon. Kansainvälistyminen pääsi toden teolla vauhtiin 1990-luvulla: Virossa aloitettiin vuonna 1994 ja Venäjän tytäryhtiö perustettiin 1997. Nyt yritys on läsnä Baltiassa, Puolassa ja Venäjällä, jossa sillä on toimintaa neljässä eri miljoonakaupungissa.

EU-jäsenyys ja sen mukanaan tuoma tuonnin vapautuminen laajensi merkittävästi yhtiön tuotevalikoimaa ja vahvisti sen asemaa markkinoilla. Samoihin aikoihin toimintaa laajennettiin liha- ja valmisruokateollisuuden raaka-aineisiin. Yrityskauppojen myötä valikoimiin tuli runsaasti muitakin vahvoja elintarviketeollisuuden tuotteita.

Leipurien vuonna 1917 perustama yritys listautui Pörssin meklarilistalle vuonna 1982. Eri omistusvaiheiden ja nimenmuutosten jälkeen Leipurin sai keväällä 2008 perinteikkään omistajan, kun vuonna 1929 perustettu Aspo Oyj osti yrityksen. Aspo on keskittynyt vankkaa erikoisosaamista vaativille liiketoiminta-alueille ja Leipurin on yksi Aspon vahvoista yritysbrändeistä.

Leipurin-konsernia ja sen tuotteita sekä palveluja kehitetään jatkuvasti. Leipurin on kehittynyt ainutlaatuiseksi ratkaisujen tarjoajaksi leipomo- ja konditoriatuotteiden, elintarviketeollisuuden sekä uudistetun strategian mukaisesti myös kodin ulkopuolisen syömisen (out of home, OOH) markkinoilla.

Haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme jokaisella markkinalla mahdollisimman hyvin ja asiantuntevasti.